Ensi suudelman odottaminen saa perhoset pörräämään vatsassa. Nyt hän tulee lähemmäs -voi kuinka hyvältä hän tuoksuukaan!- ja mitä, nytkö pitäisi suudella, apua!!
Niistäkin hetkistä tuntu jo olevan ikuisuus ja toista alkaa oppia tuntemaan yhä paremmin. Nauretaan ja katsotaan syvälle silmiin. Jutellaan syvällisiä illalla toisen kainalossa. Entä mitä sitten, kun puhutaan tunteista? Ihastuminen on meille jokaiselle tuttu jostakin vaiheesta elämää, mutta entä sitten kun pidetään toisesta vieläkin enemmän. Mä tykkään susta. Niin mäkin susta.
Tykkäämisen jälkeen omalla kohtaa alkaa hämärä rajamaasto. Mitä sen jälkeen? Mistä sen tietää, että ihastuminen ja tykkääminen ovat takana ja pitäisi sanoa jotain hieman.... vakavampaa? Monesti olen joutunut pettymään rakkaudessa enkä osaa tulkita omia tunteitani, koska niistä puhuminenkaan ei ole minulle helppoa -ihme, koska olen kuitenkin nainen...
Minulta kysyttiin kerran rakastanko.
Mitä siihen voi sanoa jos ei itsekään tiedä mitä rakkaus on ja miltä se tuntuu? Rakkausolohan on minullekin tuttu (siis se tunne kun ei pysty syömään nukkumaan yms kun ajattelee vain häntä). Mutta se ei ole rakkautta. Rakkaus syntyy ajan kanssa, se ei syty ensisilmäyksellä -romantikot, anteeksi...-
Minun piti vastata etten tiedä.
Olen saanut elää elämäni ihanimmat kuukaudet tänä vuonna ja minulle on sanottu kaikki ne ihanimmat asiat, jotka nainen tahtoo kuulla. Silti epäröin omien sanojeni kanssa.
Rakastan sinua. Niin helppoa ja yksin kertaista. Silti niin monimutkaista. Mistä sen voi tietää rakastaako? Olisipa ihmiselämässäkin aitoja joutsenpareja -yhä useampi liitto kun tuntuu päättyvän liian aikaisin.
Nyt viime päivien aikana olen tutkinut itseäni enemmän ja kenties -huomatkaa kenties- pystyn sanomaan, että rakastan. Jos rakkaus on sitä mitä luulen. Toki olen melko nuori siitä puhumaan, mutta voin vain todeta, että
RAKASTAN
kuvat Weheartit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti