tiistai 12. huhtikuuta 2011

Hyydytettävä mansikkakakku

Hyydytettävä mansikkakakku:Pohja: 750g voita, 150g ruis-digestivekeksejä.

Aseta leivinpaperista leikattu irtopohjavuoan pohjan (22-24cm halk.) kokoinen pala vuokaan sekä (en itse laittanut näitä suikaleita, koska käytin silikonista vuokaa) erikseen leikatut suikaleet vuoan reunoille. (Paperit tarttuvat paremmin märkinä) Sulata seuraavaksi voi ja hienonna keksit muruiksi ja sekoita sulaneen voin kanssa. Laita seos vuoan pohjalle tasaisesti.

Täyte: 5-6dl mansikkalohkoja tai 2½-3dl mansikoita soseena, 1½ dl sokeria, 1tl vaniljasokeria, 7 liivätelehteä, 2dl kuohukermaa, 2rkl sitruunamehua, 1prk/200g maustamatonta tuorejuustoa sekä 1prk/250g maitorahkaa.

Siivilöi pakastemarjoista (tähän aikaan vuodesta tuskin vielä tuoreita mansikoita on) mehu talteen. Soseuta marjat. Lisää tähän sokerit. Laita liivatelehti likoon viideksi (5) minuutiksi kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Purista vesi pois liivatteista ja liota ne kiehuvan kuumaan sitruunamehuun -ei saa keittää! Sekoita tuorejuusto, rahka ja marjasose keskenään. Lisää valuttaen ja samalla sekoittaen liivatesitruunaliemi mukaan. Viimeisenä sekoita joukkoon kermavaahto. Kaada täyte vuokaan ja peitä foliolla. (Ohje käskisi nyt kakun antaa odottaa jääkaapissa huomiseen, mutta itse tein kakun aamusta ja jatkoin illasta seuraavanlaisesti...)

Kiille: 2dl punaista mehua -voit käyttää aiemmin siivilöityä mehua, 1dl hyytelösokeria.

Jos haluat kiilteeseen marjoja, lisää ne ennen kiilteen laittoa. Kuumenna mehu kattilassa kiehuvaksi ja lisää hyytelösokeri. kiehauta. Anna jäähtyä kolmesta neljään (3-4) minuuttiin ja kaada kakun päälle. Anna kakun olla kylmässä vähintään 2tuntia ennen tarjoilua, jotta kiille ehtii jähmettyä.


En ehtinyt saada kuvaa kokonaisesta kakusta, koska se meni parempiin suihin ennen kuin ehdin kameran kanssa paikalle(:

Ei kommentteja: