lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kauppakassi

Näpertelin eilen kauppakassin vaikka omistan jo yhden kassin jonka ostin hmltä alle kolmen euron hintaan. Sillä rahallahan ei saa edes kangasta kaupasta, eli voi miettiä kumpi on parempi vaihtoehto.

No kuitenkin kävin aikoja sitten ostamassa markiisikangasta ja sain vihdoin ommeltua siitä edes jonkinlaisen kassin.


En ole mikään La Kingssien fani, mutta kangasvalikoima oli melko niukkaa mistä valita. Ja kun jämä paloja katseltiin. Oikeastaan minulla ei edes ollut aavistustakaan mikä La Kings on ennen kuin kotona tarkistin netistä. No sehän oli joku jääkiekkojoukkue amerikasta.


Miten tein:
1. Leikkasin kankaasta suorakulmaisen palasen, taitoin sen kahtia ja ompelin saumurilla sivusaumat kiinni (pohjaanhan ei saumaa tule)
2. Käänsin suuaukosta sisään n. 15cm kangasta (tämä tietenkin kankaan määrän mukaan kannattaa tehdä), ompelin ympäri ihan suuaukon vierestä sekä kääntämäni kaistaleen toisesta reunasta.
3. Pohjan tein alla olevan hienon piirustukseni tapaan. 1. pohjaan kuviteltu "sauma" (jota ei siis ole), 2. kohta mistä ommellaan useaan kertaan, 3. nurkka joka on jo valmiina kassin pohjalla. Vaikeasti selitettävissä ja kuvasta hahmotettavissa, mutta niin se oli oikean kankaankin kanssa! Onneksi sain apuja äidiltä ja mallia valmiista kassista.

Hihnat ompelin oikeat puolet vastakkain saumurilla, käänsin oikeinpäin ja ompelukoneella ompelin molemmat pitkät reunat. Sitten ompelin ne kiinni kassin sisäpuolelle kahdesta kohtaa. Ja valmis!

Ei kommentteja: