Perunaa ja kutsuja

Tänään kävin ostamassa pääsykokeisiin tarvikkeita (paperia, kyniä jne..) ja äääh! miten paljon (40e) ne voivatkaan maksaa. Kiva sitten vielä jos ei pääsekään kouluun. Entä miten oisi käyny jos ei olisi ollut varaa edes ostaa kaikkia niitä tarvikkeita mitä siellä piti olla (mm. katkoteräveitsi, joo mattoveitsi kävis mutta on kamalan iso ja kömpelö käyttää)? Sinne meni kuitenki rahat tällä kertaa. Ennakkotehtäväkin on vielä vaiheessa ja ylihuomenna ois jo lähtö. Miksi pitää jättää kaikki näin viimetippaan?

Lakkiaisten järjestelyssäkin on ollut omat probleemansa. Äitini ja omani maut eivät vain kohtaa. Missään. Haluan vaaleanpunaista (ei mitään ylilyöntiä kuitenkaan) ja yksinkertaista. Mutta pitäisikin olla valkoista ja hienoja kynttilöitä jne... Miksi ihmeettä lakkiaisiin pitää tuhlata niin paljon energiaa ja rahaa? Mulle riittäisi vähempikin. Etenkin vanhemmat suvun edustajat tuppaavat olemaan ärsyttäviä kysymyksineen. Joko sinulla on se poikaystävä? Miten sinä olet voinut kasvaa noin paljon? Muistatko sinä minua edes? -Toki muistan kun viimeksi nähtiin kun olin kaksi vuotias... Not.

Näille harvemmin nähdyille vieraille on pitänyt näperrellä kutsut, vaikkei lakkiaisiin yleensä kutsutakkaan. Onhan se mukava kuitenkin saada ihan henkilökohtainen kutsu kuin aatella että pitäsköhän sinne mennä vai ei.

No tämmöisiä ne kutsut sitten ovat. Kauno K muistuttaa ehkä liika H:ta... Kortti on siis avattava ja etukannessa kerhokuva minusta. Itse koko kortti on vaaleanpunaista kartonkia, kanteen liimattu ruusukartonkia jota olen vielä koristellut hileliimalla. Ihan hyviähän noista hukutsu korteista tuli.

Sen lisäksi pistimme mummolassa potun peltoon. Käsin. Vedin auraa ja eno työnsi. Ah miten kädet ovat nyt hellänä, eikä edes laitettu paljon perunaa. Kauhulla odotan meidän perunoiden laittoa, kolme peltoa luvassa. Onneksi se hoituu rattorin kyydissä istuen (: