lauantai 31. joulukuuta 2011

Kaksi-nolla-yksi-yksi

Kulunut vuosi on ollut ehkä yksi elämäni mullistavimmista, vaikkei se ehkä siltä aina tunnukaan. Moni asia on kuitenkin muuttunut ja olen saanut kokea ikimuistoisia hetkiä upeimpien ihmisten kanssa.

Ja nyt nopea vilkaisu kuluneeseen vuoteen:


Läpäisin yo-kirjoitukset ihan kunnialla läpi.


Täytin 19 (pieni ikäkriisi alkaa jo iskeä...)


Minusta tuli ylioppilas. Kevään haut eivät kuitenkaan tuottaneet toivottua tulosta.


Vietimme pitkästää aikaa häitä suvussamme. (Kakun hääpari seisoi myös isovanhempieni kakulla, toivottavasti myös joskus omallani)


Juhannus meni mökkeillen sukulaisten kanssa. Isot juhannuspirskeet eivät ole minua varten.

Syksyllä muutin pois kotoa. Tämä ehkä oli yksi koko perheeseeni vaikuttava muutos. Koulupaikka tuli ihan yllätyksenä ja viikon varoitusajalla sain muutettua. Isällähän se keski kauimmin ymmärtää nuorimmaisen ja samalla viimeisen lapsen lähteneen pesästä.


Sekä tapasin yhden ihanimmista ja nyttemmin minulle rakkaimmista ihmisistä.

Tämä vuosi on opettanut minulle paljon itsenäisyyttä ja antanut rohkeutta. Sitä pystyy mihin tahansa, kunhan luottaa itseensä tarpeeksi.

Aloitellaan uusi vuosi 2012 luottavaisin mielin ja uskotaan itseemme! (:

Ei kommentteja: